Miten kaikki alkoi!

1996-1997

Näin kertoo Benita Åkerlund. “Oli kaunis syksyinen päivä, aurinko paistoi ja puiden lehdet loistivat kirkkaanvärisinä. Olin jäänyt eläkkeelle ja läpikäynyt selkäleikkauksen ja iloitsin suuresti, että jaksoin taas lenkkeillä. Ajattelin kiertää Klobbenin rannan kautta ja ihailla Espoonlahden aaltoja. Miniaton tiellä minua tuli vastaan reipas Kirsti Alén iloisesti kättään heiluttaen ja ilmoitti, että hänellä olikin minulle asiaa.  Hän ja Sirkka-Liisa Muikku olivat pohtineet, että Soukkaan pitäisi saada avantouimareille uintimahdollisuus ja olivat päättäneet ottaa minuun yhteyttä. En kylläkään siinä Miniatontiellä puhuessamme ottanut asiaa todesta – mikä se semmoinen avantouinti oikein on – huuhaata! Sanoin vaan, että kerätkää nimilista asiasta kiinnostuneista – ainakin 100 nimeä pitäisi olla. Sitten voidaan keskustella. Ja melkeinpä asian unohdin.” 

Jonkin ajan kuluttua Sirkka-Liisa soitti ja ilmoitti iloisesti, että nyt se lista sitten on tässä: 102 nimeä kasassa.  Mitä tehdään?  Perustettiin pieni iskuryhmä, joka lähti suunnittelemaan avantouintiasiaa Soukassa. Mietittiin, perustetaanko oma yhdistys vai liitetäänkö avantouinti Soukka-seura ry:n yhteyteen omana kustannuspaikkanaan. Soukka-seura ry puolestaan keskusteli omassa kokouksessaan asiasta ja ilmoitti kantanaan, ettei seura mielellään ota avantouintia toimintaansa ja ehdotti oman yhdistyksen perustamista. 

Iskuryhmä  kutsui talviuinnista kiinnostuneita kokoukseen 21.04.1997 Espoonlahden uimahallin kerhotilaan ja kokouksessa päätettiin ehdottaa oman yhdistyksen perustamista. Nimeksi voisi tulla vaikkapa  Espoonlahden talviuimarit. Hoitamaan yhdistyksen asioita valittiin työryhmä: Kirsti Alén, Outi Lahelma, Pirkko Linnaluoto, Paavo Muikku, Sirkka-Liisa Muikku, Varpu-Liisa Natunen, Marja-Leena Tiensuu, Kirsti Olin ja Benita Åkerlund. Suunnittelutyö alkoi. 

Ryhdyttiin valmistelemaan yhdistyksen sääntöjä ja suurena apuna oli Soukka-seuran sihteerinä toimiva juristi Paula Korhonen. Tarvittavien pukutilojen hankkimiseksi otettiin yhteyttä Soukan venekerhoon mahdollisen yhteistyön aikaansaamiseksi. Työryhmän suureksi iloksi voitiin  todeta, että Espoon kaupungin liikuntavirasto suhtautui talviuintiasiaan hyvin myötämielisesti ja lupasi avustaa avantouintipaikan järjestämisessä Klobbenille.  Innostus oli ylimmillään. 

1998

18.05.1998 kokoonnuttiin Espoonlahden uimahallin kokoushuoneeseen viralliseen perustamiskokoukseen, josta oli ilmoitus Länsiväylässä 10.05. 

Päätettiin perustaa yhdistys, jonka nimeksi tuli Espoonlahden talviuimarit Pulahdus ry. Säännöt hyväksyttiin ja päätettiin lähettää perustamisilmoitus yhdistysrekisteriin 27.05.1998. Näin oli yhdistyksen perustamissanat lausuttu. 

Sirkka-Liisa Muikku valittiin yhdistyksen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi ja sihteeriksi Kirsti Alén sekä rahastonhoitajaksi Paavo Muikku. Liittymismaksuksi päätettiin 50 mk ja vuosittaiseksi jäsenmaksuksi 50 mk. Näitä maksuja vastaan jäsenet saivat lunastaa avaimen Soukan Lukko ja Lasi-liikkeestä  liikkeen kanssa sovittuun hintaan. Liikuntavirasto lupasi järjestää  pohjapumpun, jota heti alettiin kutsua pulputtimeksi. Se pitäisi avannon auki sekä pukeutumiskopit Klobbenin pohjoisrannalle ennen jäiden tuloa. Koppi tuli ja hallitus kokoontui kopille iloisen glögijuonnin merkeissä. Uinti vehkeet olivat repuissa, mutta pulputinta ei vieläkään ollut, avanto oli jäässä eikä päästy uimaan. Pulputin tuli seuraavalla viikolla ja uintikausi pääsi alkamaan. Kesäksi koppi vietiin Espoon kaupungin varikolle. Jäseniä oli n.100. 

1999

Vuosikokous pidettiin 15.02. Espoon-lahden uimahallin kokoustilassa. Vuoden aikana käytiin vilkasta keskustelua käytännön asioista: voidaanko jättää koppiin tossuja, kylpytakkeja ja millaiset matot ovat lattialla sallittuja! Siivous-vuoroistakin puhuttiin innokkasti. 

Purjehduspaviljongissa järjestettiin talvikauden päättäjäiset, joihin osallistui 56 henkeä. Iloinen Vesa Kari hanureineen viihdytti yleisöä. 23.11. 

Syksyllä järjestettiin  Espoonlahden uimahallin kokoushuoneessa ideariihi  avantouintiin liittyvistä asioista ja tilaisuuteen kutsuttiin myös edustajia muista Espoon avantouintiseuroista sekä Liikuntatoimesta. Benita Åkerlund nimettiin seuran kunniajäseneksi. Kokouksia oli toimikauden aikana 6. Jäseniä 252. 

2000

Vuosikokous pidettiin 17.02. Soukan Palvelutalolla. Kokouksen jälkeen fil.tri. Kyllikki Kauppinen luennoi aiheesta “Avantouinti”. Luento herätti vilkkaan keskustelun. 

Siivouksen järjestäminen oli edelleen ratkaisematta. Päätettiin jatkaa omin voimin, kunnes muu mahdollinen ratkaisu löytyisi. Perustettiin siivousrengas hallituksen jäsenistä. Hygienisistä  syistä päätettiin poistaa kosteutta keräävät matot lattioilta ja kehottaa jäseniä  pitämään omaa jalkapyyhettä mukanaan. Soukan Venekerho antoi luvan wc:n käyttöön 500 mk:n kuukausikorvausta vastaan ajalle syyskuu-huhtikuu. Hintaa pidettiin korkeana, mutta tarjoukseen kuitenkin  suostuttiin. 

Jäsenrekisterin uudelleen järjestely oli ajankohtainen ja aiheutti kovasti työtä.  Syyskauden päättäjäiset vietettiin Klobbenilla saunatiloissa glögitarjoilun merkeissä 14.12. Hallitus piti 6 kokousta toimikauden aikana. Jäseniä 323. 

2001

Vuosikokous pidettiin  28.02. Soukan Palvelutalolla.  Vuosikokous päätti laajentaa hallituksen kokoonpanoa sääntöjen sallimalla määrällä  eli 2 jäsenellä. Jäsenmaksuksi päätettiin 60 mk (10 €), ja liittymismaksuksi samoin 60 mk (10 €). Olihan tulossa siirtyminen euroihin. 

Luovuttiin avaimien lunastamisesta Soukan Lukko ja Lasista. Rekisterinhoitajaksi valittiin Päivi Sievinen, joka lupautui myös hoitamaan avainasian. Yhdistyslain määräämä jäsenrekisteri saatiin luoduksi. 

Järjestettiin Kevätkauden päättäjäiset Klobbenilla 16.5.  Ohjelmassa oli Hilkka Niirasen runonlausuntaa, hanurin soittoa ja Benita Åkerlund kertoi Soukan historiasta. Musiikillinen Glögi-ilta talvikauden päättäjäisiksi  pidettiin 21.11.  Pukukopeissa pidettiin siivoustalkoot 7.8. Valmisteltiin yhdistykselle oma kotisivu. Hallitus piti 11 kokousta ja 3 postitustalkoota toimikauden aikana. Jäseniä 362. 

2002

Vuosikokous pidettiin 27.02. Soukan Palvelutalolla. Klobbenilla toiminta siirtyi kokonaan etelärannalle – pois veneiden päästöistä ja öljyisestä vedestä.  Kopin sijainti  vakinaistettiin aallonmurtajan viereen. Aallonmurtajan päähän Espoon kaupunki asensi  katuvalon. Seura kustansi laiturikoppiin lämpimät sähköportaat ja sähkömatot sekä Soukkaan että Kivenlahteen. 

Kivenlahden avantouimarit liittyivät yhdistykseemme. Kivenlahteen tuli myös kaupungin koppi, joka toimi samalla avaimella kuin Klobbenin koppi. Liikuntavirasto kuitenkin unohti kertoa tästä yhdistyksellemme, joten asia tuli hallitukselle täydellisenä yllätyksenä. 

Yhdistyksen jäsen Tuula Lietonen voitti kultamitalin avantouinnin MM-kisoissa ja pronssimitalin SM kilpailuissa. Myönteistä julkisuutta saatiin, kun  Liikkuva Espoo- lehden toimittaja kävi kuvaamassa ja haastattelemassa jäseniämme hyisessä vedessä. Jäsenrekisteri siirrettiin Exel-tietokantaan. Margareta Tulander ja Benita Åkerlund lupautuivat hoitamaan jäsenasiat. 

Saunailtoja järjestettiin 3 kertaa. Kevätkauden päättäjäisissä kylmätutkija, dosentti Juhani Smolander sekä kir.tri Vesa Venho luennoivat avantouinnista. Hallitus kokoontui 7 kertaa ja postitustalkoita oli 3. Jäseniä 500. 

2003

Vuosikokous pidettiin  26.03. kahvila Kahvi-Kaisassa Kivenlahdessa. Kokouksen jälkeen Sinikka Kataja esitti proosaa ja runoa “ Härkä ja Hyvä mies. Yhdistyksen kotisivu valmistui www.intsys.fi/pulahdus. Yhdistyksen jäseniä osallistui  avantouinnin SM-kilpailuihin. Järjestettiin  kevätkauden päättäjäiset Klobbenilla 22.05.  Esiintyjinä mm. taikuri. Timo Nygren soitti hanurimusiikkia ja taiteilijoita kutsuttiin Hyökyvuoren teatterista. Tehtiin bussiretki Oittaan ulkoilumajalle. Piristävä kokemus. 
Glögi-illassa  Klobbenilla  26.11. esiintyi lauluyhtye, vatsatanssiryhmä Habibi Dancers, yhteislaulua ja musiikkia. Hilkka Niiranen lausui runoja. 

Klobbenille saatiin toinen koppi. Hankittiin yhdistykselle oma GSM-puhelin palvelemaan jäseniä. Hallitus kookoontui  7 kertaa ja postitustalkoita oli 3. Toiminta oli erittäin vireä. Jäseniä 561. 

2004

Vuosikokous 26.02. Benita Åkerlundin luona Övergårdissa. Kokouksen jälkeen emäntä Benita pakinoi aiheesta” Kun haikara kävi Espoossa”.  Lea Mäkeläinen voitti hopeaa vesijuoksun MM-kisoissa  Petäjävedellä. Tuula Lietonen ja Lea  Mäkeläinen osallistuivat avantouinnin SM-kilpailuihin Seinäjoella. Tuula Lietonen osallistui myös avantouinnin MM-kilpailuihin Muoniossa voittaen sarjassaan kultaa. Päätettiin hankkia yhdistykselle vesikävelyliivejä sekä Klobbenille että Kivenlahteen ja yhdistykselle oma tietokone. 

Järjestettiin saunailta Klobbenilla 31.03. Kevätjuhla – talvikauden  päättäjäiset 25.05. Mirja Olin Suomen Ladusta luennoi avantouinnista, Hilkka Niiranen lausui iloisia kevätrunoja ja Timo Nyberg viihdytti yleisöä hanurinsoitollaan. Yhdistys osallistui Saaristolaisviikon aikana purjehdukseen Kytön saarelle fregatti m/aux Ingeborgilla. 13.11. tehtiin  bussimatka Kuusjärvelle, jonka yhteydessä vietettiin syyskauden päättäjäiset. Hallitus kokoontui 8 kertaa ja postitustalkoita oli 2. Jäseniä 644. 

2005

Vuosikokous  pidettiin  28.02. Espoonlahden uimahallin  kokoustilassa.  Kokouksen jälkeen Benita Åkerlund kertoi aiheesta “Kotipolut Espoonlahdessa”. Vuosi oli hyvin tapahtumarikas. Huolimatta vuodenlopun myrskystä molemmat kopit pysyivät paikoillaan ja sähkökatkot olivat vähäisiä. Hankittiin Kivenlahteen lämpömatto. Yhdistyksen jäsen Heikki Virtanen osallistui avantouinnin SM-kisoihin. Tehtiin retki Oittaalle 13.02. Paula Korhonen opasti jäseniä lumikenkäilyn taidossa. Onneksi oli lunta. Perinteisesti oli myös saunailta Klobbenilla 06.04. sekä ohjelmallinen kevätjuhla. Mervi Purtonen kertoi sauvakävelystä ja opetti yleisölle oikean kävelytyylin. Saaristolaisviikon  aikana yhdistys osallistui purjehdukseen Lehtisaareen ja tutustumiseen kotiseutumuseoon ja pirunpeltoon. 

Toimintavuosi päättyi Pikkujoulutilaisuuteen 23.11. Ilkka Aaltonen viihdytti yleisöä musiikkiesityksillään. Oli myös yhteislaulua. Hankittiin sekä Soukkaan että Kivenlahteen ilmanraikastajat. Hallitus kokoontui  4 kertaa, lisäksi 2  sähköpostikokousta ja postitustalkoot. Jäseniä 661. 

2006

Vuosikokous pidettiin  27.02. Soukan palvelutalossa.  Myrskyn aiheuttamilta vahingoilta vältyttiin vaikka vesi nousi korkealle. Sähkökatkoksia ei ollut. 

Hankittiin yhdistyksen nimellä varustettuja pipoja.  Lintuinfluenssa riehui maailmalla, mutta  Espoossa siltä vältyttiin. Asiasta kuitenkin käytiin erittäin vilkasta keskustelua, kun jään reunalla istui lintuja uimareita ihastelemassa. Hankittiin  yhdistykselle Internet-domain “Pulahdus.fi”. Jokaisella hallituksen jäsenelle muodostettiin  “etunimi@pulahdus.fi”-sähköpostiosoite. 

Tehtiin kevätretki 06.05. Porvooseen ja samalla tutustuttiin Malmgårdin kartanoon Pernajassa. Iloisia  osallistujia oli koko bussillinen. 

Avantouinnin SM-kilpailuihin  Lappeenrannassa osallistui 7 yhdistyksen jäsentä. Carin Westerholm voitti pronssimitalin naisten sarjassa C ja MM-kilpailuihin Oulussa  yksi jäsen. 

Saunailloista luovuttiin pienen osallistujamäärän vuoksi. Talvikauden avajaiset pidettiin Klobbenilla 11.05. Ohjelmasta vastasi Ilkka Aaltonen ja Hyökyvuoren tytöt. 

Hallitus kokoontui  6 kertaa ja  piti 1 sähköpostikokouksen. 

Uutta kehitystä: jäsenmaksulaput lähetettiin ensimmäistä kertaa Copy Shopin kautta jäsenille eikä postitustalkoita enää tarvittu. Jäseniä  693. 

2007

Vuosikokous pidettiin 15.02. Soukan palvelutalolla. Kokouksen jälkeen kylmätutkija Juhani Smolander kertoi  avantouinnin vaikutuksista. Kulunut vuosi oli vilkas ja tapahtumarikas.  Vesi nousi ennätyslukemiin, mutta myrsky ei kuitenkaan aiheuttanut vahinkoja. Sekä Kivenlahteen että Soukkaan saatiin laitureille uudet kopit Espoon kaupungilta. Kopeista on tullut runsaasti palautetta.  Palaute on toimitettu Espoon kaupungin liikuntatoimelle. Pulputtimen toiminnasta on myös käyty keskustelua. Espoonlahdessa on paljon leviä, jotka tukkivat pulputtimet ja seurauksena on pysähdys. Pahimmassa tapauksessa on kutsuttava paikalle sukeltajat niitä puhdistamaan ja korjaamaan. 

Kevätretki tehtiin Tammisaareen 09.06. Tutustuttiin oppaan johdolla kaupunkiin sekä risteiltiin M/S Sunnanilla lähisaaristossa ja nautittiin lounas laivalla ja tanssittiin letkajenkkaa kannella.  Osallistujia oli täysi bussilastillinen.  

Ensiapukurssi “Näin toimit onnettomuuspaikalla” järjestettiin 24.04. Soukan Palvelutalolla. Osallistujia oli runsaasti. Kouluttajana toimi yhdistyksen jäsen Carin Westerholm, josta hänelle suuret kiitokset. Hallitus kokoontui 6 kertaa ja siivoustalkoot 12.04.  Klobbenilla.  Jäseniä  736. 

Yhdistyksen toimihenkilöt 1998-2007

Puheenjohtajat 
Sirkka-Liisa Muikku 1998-1999 
Päivi Sievinen 2000-2001 
Benita Åkerlund 2002 
Tapani Syri  2003-2004 
Yrjö Turkka 2005-2007 

Sihteerit 
Kirsti Alén 1998 
Margareta Tulander 1999-2001 
Leila Dubb 2002- 2004 
Mervi Purtonen 2005-2006 
Annikki Säynätmäki 2007 

Rahastonhoitajat 
Paavo Muikku 1999- 2003 
Lea Mäkeläinen 2004-2006 
Marina Calander 2007- 

Ritva Marttila on hoitanut kirjanpidon alusta asti. 

Historiikin ovat koonneet Annikki Säynätmäki, Benita Åkerlund ja Yrjö Turkka Espoonlahden talviuimarit Pulahdus ry:n vuosikertomuksista 1998-2007.